Paikallispuolustusta ja viranomaisyhteistyötä harjoitellaan syyskuussa

Paikallispuolustusta harjoitellaan koko maan alueella 1.–8. syyskuuta. Harjoitukset kehittävät yhteistä turvallisuutta, viranomaisyhteistyötä ja kykyä varautua häiriötilanteisiin eri puolilla Suomea. Yhdessä harjoitellaan esimerkiksi erilaisia pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun liittyviä tilanteita.
Kuntaliitto ja Puolustusvoimat allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen kuntalaisten olosuhteiden turvaamiseksi niin normaali- kuin poikkeusoloissa

Suomen kunnat ja Puolustusvoimat sopivat yhteistoiminnan järjestelyistään yhteistoimintamuistiolla, joka allekirjoitettiin 31.8.2023 Kuntatalolla. Kuntien ja Puolustusvoimien yhteistoiminnan järjestelyillä varmistetaan kokonaisturvallisuuden mallin toteuttaminen paikallistasolla.
Rauniopelastusharjoitus oli ainutlaatuinen voimannäyte

Yksi Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksen näyttävimpiä tapauksia oli torstaina 9. maaliskuuta Ylöjärven Ylisillä järjestetty rauniopelastusharjoitus. Suljetun sairaalan miljööseen rakennettuun harjoitukseen osallistui lukuisia eri tahoja: Puolustusvoimat, pelastuslaitos, ensihoitopalvelut, poliisi sekä paikalliset pelastuskoirayhdistykset Pirkanmaan Pelastuskoirat, Etelä-Pirkanmaan Pelastuskoirat ja Tampereen Seudun Etsintäkoirat.